lauantai 12. marraskuuta 2016

Syntymäpäivä

Tänään tasan 26 vuotta sitten minusta tuli toisen kerran ja toisen tytön äiti. Silloin oli maanantai ja olemme joskus nimitelleet tytärtämme ihan huumorimielellä maanantaikappaleeksi. Kutsuimme häntä myös pikkunorsuksi. Tätä en nyt muista, mistä tuo nimitys tuli. Hän ei siis mitenkään muistuta kyseistä eläintä. Mielikuvissani on enemmän saduissa olevat hellyttävät norsut.
Niken tossut hän sai lahjaksi mieheni veljen perheeltä.
Maanantaina syntynyt norsu ei mitenkään vastaa niitä mielikuvia, joita yleensä vastasyntynyt lapsi herättää. Pieni tummatukkainen tyttömme oli jo syntyessään meille ihan täydellinen ja rakas. Hänet sai pukea prinsessavaatteisiin ja pitsiasusteisiin (pitsikauluksen virkkasin itse), mutta Niken tossut ovat myös hänen juttunsa. Hän on urheilullinen ja pitää huolta kunnosta. Voisiko joskus olla niin päin, että äiti perii tyttärensä ominaisuuksia? Tässä vaan tällaisen sohvaperunan ajatuksia.
Syntymän jälkeen lääkärintarkastuksessa havaittiin, että tyttäreni toinen lonkka oli irti tai ei siis ollut oikein paikoillaan. Hän oli elämänsä kolme ensimmäistä kuukautta lastoitettuna niin, että jalat olivat sammakkoasennossa yötä päivää. Kuvassa oleva puku oli niitä ainoita, jotka mahtuivat leveyden takia hänen päälleen. Kiitän vieläkin sydämestäni sitä lääkäriä, joka tämän vaivan huomasi. Kävimme Lastenklinikalla tarkastuksissa ja näin siellä niitä lapsia, joilla lonkkavaiva oli huomattu vasta sitten, kun lapset opettelivat kävelemään. Heillä oli jalka kipsissä puoli vuotta.
Syntymäpäivän kuumin uutinen Ilta-Sanomissa oli, että kansanedustaja Urpo Leppänen meni naimisiin paikallisen showtanssijan kanssa Kuubassa.Tuoreen avioparin onnea ei kuulemma häirinnyt edes yhteisen kielen puuttuminen.
Suomen kiekkoleijonat olivat voittaneet Saksassa 240 000 markan kiekkopotin, mutta palkinto meni kokonaisuudessaan Jääkiekkoliitolle. Jääkiekkoilijat eivät saaneet mitään.
Jo vuonna 1990 kansa tahtoi entistä aiemmin eläkkeelle. Tutkimuksen mukaan monikaan ei halua paiskia töitä 65-vuotiaaksi. Ajat eivät ole muuttuneet. Tämä uutinen olisi voinut olla vaikka tämän päivän lehdestä.
Näitä mummun kutomia ihanuuksia tyttäremme saivat usein. Ensimmäinen villapuku oli mintunvihreä, koska lapsen sukupuoli ei ollut tiedossa raskausaikana. Kaikkien kolmen lapseni sukupuoli on selvinnyt vasta synnytyksessä. Vaaleanpunainen mekko tossuineen oli kudottu sukulaisen häitä varten.
Henriikka-pupu on paljon nähnyt ja kokenut. Se oli tyttäreni ykköspehmolelu. Vanhemman tyttäreni kummitäti ompeli tämän turkin. Isompi tyttö sain pitkän turkin ja säästeliäitä kun oltiin, loppukankaasta pieni tytär sai puoliturkin. Turkissa oli luonnollisesti norsunapit.
Tyttäreni on nyt naimisissa ja asuu miehensä kanssa heidän omassa kodissa. Vaikka lapsuus on ohi, lapsi on yhtä rakas ja tärkeä myös aikuisena. Jos tyttäreni satut lukemaan tätä, kiitos, että olet meidän lapsi. Olet meille tosi rakas. Isänpäivänä meillä on tarjolla pottumuussia ja lihapullia. Täytekakkua myös isän ja tyttären kunniaksi, tulehan käymään. Niin, ja lahjakin on jo valmiina.

18 kommenttia:

  1. Ihanasti kirjoitat tyttärestäsi! Mukavaa viikonloppua, Ansu!

    VastaaPoista
  2. Onnittelut tyttärellesi ja sinulle äitiydestä <3 Ihana postaus :) leppoisaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
  3. Ihania muistoja olet säilyttänyt vauva-ajoilta. Kauniisti kirjoitit hänestä.
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokaisella kolmella lapsella on vauva-ajan muistolaatikko. Mukavaa viikonloppua myös sinulle ja kiva, kun piipahdit blogiini!

      Poista
  4. Toi muisto laatikko ajatus on kyllä hyvä idea.
    Kauniisti kirjoitettu.
    Mukavaa viikonloppua sullekkin.

    VastaaPoista
  5. Ihanaa, kun olet säilyttänyt tyttären vauvatavaroita.
    Ihana postaus!
    Paljon onnea sinne tyttärelle!
    Ja hyvää viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
  6. Ihana postaus, kiitos tästä. Kivoja tavaroita olet säilytellyt ja vieläpä aikakauden lehtiäkin. Mitenkä muuten muistaisit milloin Leppänen meni naimisiin!! - Ihanaa viikonloppua sinulle Ansu!

    VastaaPoista
  7. Kiva postaus...heh, maanantaikappale *reps*.

    VastaaPoista
  8. Onnea tyttärelle ja vanhemmille <3 Meillä kakki 'aarteet' päivän lehtineen on kellarissa säilössä jokaisen lapsen omalla nimellä nimetyssä laatikossa <3
    Meillä vietetään tänään myös esikoisen 23 v päivää <3
    Ihanaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
  9. Kiitos! Siis sama perinne teilläkin. Onnea esikoiselle, kyllä aika rientää nopeasti. Lapsuus on lyhyt aika. Ihanaa sunnuntaita myös sinulle ☺.

    VastaaPoista
  10. Onnea tyttärellesi! Oli ihanat muistelut ja on kiva, kun on tallessa lapsuusajan tarpeistoa ja sen päivän lehti myös:)

    VastaaPoista
  11. Kiitos! Muistoihin on välillä hyvä palata. Mukavaa sunnuntaita myös sinulle!

    VastaaPoista
  12. Ihana postaus. Onnea synttärisankarille ihan miljoonasti ♥

    VastaaPoista