lauantai 26. maaliskuuta 2016

Saunakamarissa!

Ei liene epäselvää, mihin tämä kyltti johdattelee. Kutsun huonetta kyllä pukuhuoneeksi. Saunakamari kuulostaa nostalgiselta ja se sopii minun tyyliini.
Ovesta vasemmalle avautuu tällainen näkymä. Seinällä on lapsuuskodissani käytössä ollut pyykkilauta. Pöydän alkuperäistä väriä en enää muista, mutta maalasin sen joskus punaiseksi. Pöytä oli silloin keittiössä. Huonekalujen värit ja paikat vaihtuvat aika ajoin. Suunnittelu on niin mukavaa. Koskaan ei tiedä täyttä varmuutta lopputuloksesta. Siinä on minun sisustamisen juoni.
Kaksi herttaista sammakkoa istuu ikkunalla. Sammakot ovat oikeasti rumia ja iljettäviä, varsinkin jos sellaisia osuu jalan alle syyshämärällä huussimatkalla. Jokin niissä kuitenkin viehättää minua. Ne ovat satumaisia ja iloisia heppuja.
Tässä on ovesta oikealle avautuva näkymä. Seinän takana on sauna. Keksimme laittaa seinään ikkunan, koska sitä kautta saimme näkymän lammelle. Siis lampea katsotaan lauteilta kahden ikkunan läpi, mutta haitanneeko tuo.
Naulakko on kuin kruunu. Siihen olen kerännyt koristeeksi muutamia tavaroita. Sieltä pilkistää myös B-kaljapullo. B-kaljasta tulee eräs muisto mieleeni. Kaverini isä huijasi meitä, että hänellä on pahvilaatikossa koiranpentu. Me tietysti avasimme innokkaana laatikkoa ja mitä sieltä paljastui, tyhjä B-kaljapullo.
Tässä vielä yksi näkymä pukuhuoneesta tai siis saunakamarista. Lastulevykaappi oli pakko hankkia, kun muutakaan en keksinyt. Meillä on iso mökki, mutta ikuinen pula säilytystilasta. Tuunasin vähän kattolamppua. Se oli tylsä muovinen aurinkokennovalo, mutta vanhalla leipäkorilla ja valkoisella maalilla siitä sai heti tyyliin sopivan version.
Lasitiilet ovat yksi niitä harvoja sisustusideoitani, joita en jälkikäteen oikein ymmärrä. Mikähän mahtoi olla siinä ideana? Muistaakseni parantaa valoisuutta tuvan puolelta, mutta paraniko se, no mitä tuohon nyt sanoisi, ehkä. Sisustamiseeni liittyy tietty spontaanisuus ja kuten aiemmin mainitsin, lopputuloksesta ei voi olla varma. Saunan lasiovi oli kuitenkin oikea valinta. Se tekee saunasta sopivan valoisan.
Tässä on koko saunaosaston paras juttu. Taas niitä ihania muistoja, joista ammennan voimaa arkeeni. Kiukaassa on nyt jo aikuisikään ehtineen poikani koulun käsitöissä tekemä härpäke. Kun heittää löylyä, härpäke alkaa pyöriä ja levittää puukiukaan pehmeää löylyä tasaisesti ympäristöön.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti